Yleinen

Kahdestakympistä

thumbnail_image3-8

 

 

VAI SITTENKIN

IÄTTÖMYYDESTÄ. 

°

 

Jorma Uotila kuvaili seksuaalisuuttaan hyvin selkeästi ja yksinkertaisesti sanomalla sen olevan osa hänen olemustaan.

Olemustaan. Juuri niin.

Meidän pieni olemuksemme on osa meitä ja se rakentuu monesta eri palasesta, väristä ja värähtelyistä. Meidän olemus on kuitenkin väistämättä pienessä taistelussa sopeutuessaan yhteiskuntaan ja normeihin. 

Jos olen ihan rehellinen, en ole koskaan tiennyt ikääni. Tai tuntenut sitä. Oma ikäni ei ole seurannut minua samalla tavalla kuin se on minusta muita seurannut. Kameleontin tavoin olen sopeutunut jokaisen kohtaamani ihmisen ikään. Kuin ikäni olisi enemmän riippuvainen toisesta ihmisestä, mutta niin sanotusti minun oma ikäni on aina tuntunut todella vieraalta. Ja tästähän on seurannut aika mielenkiintoisia tilanteita ja tapahtumia. Uskon että moni kohtaamani ihminen matkallani on tuntenut minun iättömän sieluni ja siksi uskaltanut lähestyä minua. Kertoa elämästä ja antanut minun kuulla sanoja sielusta.

Siksi sanoisin, että iättömyyteni on osa minun olemustani ja toivon, että se pysyy minussa aina. 


thumbnail_image1-18

thumbnail_image5-5

 

°

Sen jälkeen kun opin tuntemaan itseäni ja ymmärtämään iättömyyttäni, sai joku osa minussa rauhan. Sanat sille mitä tunsin. Ja jotenkin suurempi ymmärrys valtasi minut. Sen jälkeen olen hyväksynyt sen osaksi olemustani ja alkanut pitämään siitä. Välillä se ihan naurattaa. Tuntuu vähän epätodelliselta. Ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi, mutta otetaan vaikka esimerkki; Nauroin ystävieni kanssa kuinka todella halusin juhlia kaksikymppisiäni käyden museossa ja sen jälkeen kakkukahvilla. Ei tullut mieleenkään lähteä lauantaina ulos bailaamaan, saati juoda muutamaa viinilasia enempää. Kaikki mitä halusin oli taide ja kakku, hyvää seuraa unohtamatta.

 

”Ei tullut mieleenkään lähteä lauantaina ulos bailaamaan, saati juoda muutamaa viinilasia enempää.”

 

Tässä se oma olemus ehkä eniten korostuu. Että se voi vieraan korvaan vaikuttaa todella tylsältä, mutta samaan aikaan ihan aidointa minua. Minä ja minun pieni iätön olemus. Mutta ruokin itseäni kauniilla asioilla, hyvillä keskusteluilla ja naurun äänellä. Kakku maistui taivaalliselta Mdinan korkealta kahvilaterassilta ja mulla oli kaikki rauha sydämessäni. 

thumbnail_image3-7

thumbnail_image5-4

 

°

 

”Me ihmiset olemme täysin kykeneväisiä tuomaan onnea meidän omiin sydämiimme ja toisten tietysti.”

 

Niin että tää kaksikymmentä tuntuu aika mukavalta. Sen olen saanut viettää auringon alla, merituulen hipoen hiuksiani ja ystävien kädestä kiinni pitäen.

Ja aika ihanaa, miten me voimme tehdä onnea meille itsellemme. Siis me. Me ihmiset olemme täysin kykeneväisiä tuomaan onnea meidän omiin sydämiimme ja toisten tietysti. Ei ”joku” jossain tai sitten joskus tulevaisuudessa. Voisin puhua tästä enemmän seuraavaksi. 

Mutta minä tein onnea minulle tekemällä asioita jotka eivät vain ruoki minua sillä hetkellä, vaan saavat minut kihelmöimään myöhemminkin. Muistetaan siis jatkossakin olla ihan erityisen rehellisiä itsellemme. Kyseenalaistaa normeja ja ohittaa muiden odotukset meistä, sinusta, teistä. Että muistetaan pyyteettömästi pysähtyä oman olemuksen äärelle ja kuunnella mitä sillä on sanottavaa. Voin sanoa, että aika paljon ja tärkeää.

 

Onnea teidän sunnuntaihinne.

<3

RSS
Facebook
Facebook
Pinterest
Pinterest
Instagram
Snapchat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.