Yleinen

PROSESSI

Just us.

Just us.

 

 

HEALING

by Jutta Ervasto

 

”Olen siis löytänyt heikkouteni ja päästänyt rakkauden sisään, tehnyt sille tilaa ja opetellut kuuntelemaan sitä.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

          Vuosi sitten elämäni kääntyi ylösalaisin. Kuin olisin pudonnut korkealta. Jostain äärettömyydestä synkimpään paikkaan, jossa koskaan olen käynyt. En sitä juuri sillä hetkellä ymmärtänyt. Vasta jälkeenpäin. Erityisen läheinen ihminen tuskissaan ja matkalla taivaaseen. Sieluni silmissäni näin enkelit vastaanottavina ja rukoilin apua. Huusin sitä. Itkin sitä.

 

”Harhailin katseellani potilaita ja etsin omaani. Lopulta löysin hänet.”

 

Ystäväni heittäessä minua kotiin, kysyi hän osoitetta. En muistanut sitä. Ei mielessäni ollut mitään muuta, kuin mustaa, vaikka kesäyön valo hiipi auton ikkunoista sisään. Istuin vain kyyneleitä etsien. Ne olivat kauhusta kadoksissa.

Seuraavana aamuna kävelin valkoisissa sairaalan valvomoon. Harhailin katseellani potilaita ja etsin omaani. Lopulta löysin hänet. Pelästyin. Mutta istuin sitten viereen.

Silmäni näkivät pohjan. Paikan, jonne en toivonut kenenkään joutuvan.

Autoin läheistäni syömään, ja juotin häntä, hänen käsiensä ollessaan kyvyttömät toimimaan. En pystynyt tekemään mitään muuta. En mitään muuta, kuin pysymään vahvana.

Ainakin yritin. Yritin ihan helvetisti. 

 

Just us.

Just us.                        

         Lähdettyäni sairaalasta katsoin itseäni hissin peilistä. Kyyneleet tipahtivat valkoisen mekkoni rinnuksille. Jalkani eivät jaksaneet hädin tuskin kantaa. Tunsin olevani äärirajoilla.

Ja olinkin.

Seuraavina kuukausina  mieleni valtasi ahdistus. Ajoittain se eteni pahaksi. Toisinaan väistyi syrjään. Aika oli sumeaa, enkä nähnyt eteeni. Etsin turvasatamaani laakkaamatta. Etsin paikkaa jossa hengähtää. Olla ihan minä vain.

Rukoilin ja pyysin.

 

”Ymmärsin oman egoni pienuuden ja avasin oven Universumille.

Toisin sanoen, Luojalle, rakkaudelle.”

 

Just us.

Just us.

     

     Sitten, jollakin ihmeellisellä tavalla taivas aukeni minulle. Universumi puhui tuulillaan ja sateillaan. Koivun lehdet humisivat kuin tuuga. Ja minä korjailin haavojani hiljaa.

Tai no, en aina hiljaa. Terapia auttoi ja vahvisti minua hetki hetkeltä. Päivä päivältä.

 

”Palaset eivät edelleenkään loksahtaneet, mutta ymmärsin oman vajavaisuuteni ja heikkouteni.”

 

Ehkä terapeuttini ansiosta tai Universumin -itseasiassa molemmat olivat varmasti osallisena, kun valtava rauha valtasi mieleni. Rukouksiini vastattiin. Tosin hyvin eri tavalla mitä kuvittelin.

Mutta vastattiin.

Palaset eivät edelleenkään loksahtaneet, mutta ymmärsin oman vajavaisuuteni ja heikkouteni. Ymmärsin oman egoni pienuuden ja avasin oven Universumille.

Toisin sanoen, Luojalle, rakkaudelle.

 

 

Just us.

Just us.

 

Just us.

 

 

   

    Palaset taisivat sittenkin loksahtaa. Kohdistin energiani asioiden ymmärtämiseen ja oman minuuteni vahvistamiseen. Luovutin valtavan suuren määrän surua ja pahaa oloa Universumin kannettavaksi. Tiesin ettei minun kuulunutkaan kantaa niitä kaikkia yksin. Tuuli vei ne mukanaan. Vesi siloitteli minut. Aurinko tarjosi lämpöä. Ja minä eheydyin. 

Se valtava määrä surua ja pahaa oloa on muuttanut muotoaan ollessaan toisen harteilla. Nykyään ne ovat työkaluja elämäni polkua varten. Osaan käyttää niitä jatkossa, tilaisuuden sattuessa. Ja juuri tässä hetkessä kiitän niistä jokaisesta työkalusta, niistä kolhuista ja helvetistä. 

 

”En vieläkään täysin ymmärrä, mistä ja miten Luoja löysi minut. Mutta onneksi löysi. Se pelasti minut.”

 

Ihmisellä kun on taito nähdä vain tämä hetki. Juuri tämä aika. Lohduttavaa ajatella, että joku jossain korkeammalla näkee paljon pidemmälle. Tietää mitä tekee ja kuinka. 

 

 

 

   

      En vieläkään täysin ymmärrä, mistä ja miten Luoja löysi minut. Mutta onneksi löysi. Se pelasti minut. Löysin lopulta turvasatamani. Se oli lähempänä mitä uskoinkaan. Se oli jo minussa. Kaiken tuskan alla. Piilossa minulta.

Vasta antaessani tilaa egoni tieltä, ymmärsin rakkauden saapuneen luokseni. 

Ja se on tullut jäädäkseen. Rakkaus.

 

”Tällä hetkellä ymmärrän olla pyyteettömän kiitollinen arjessani ja avata silmiäni tälle ihmeelliselle Universumille. Sitä kautta olen löytänyt onneni.”

 

Tämä tie ei suinkaan ole tullut päätökseen vaan on vasta alussa. Polkuni tulee olemaan rankka ja vaatii paljon tutkiskelua, omasta vallasta luopumista, omien ennakkoluulojen rikkomista ja kipeiden asioiden kohtaamista. Odotan tulevia töyssyjä, rikkinäisiä renkaita, rankkoja vesisateita. Ne tuovat elämääni lisää rikkauksia, ja ovat pelkästään siunauksia. 

Ymmärsin myös, että mitä enemmän pyydän, sitä enemmän menetän.

Tällä hetkellä ymmärrän olla pyyteettömän kiitollinen arjessani ja avata silmiäni tälle ihmeelliselle Universumille.

Sitä kautta olen  löytänyt onneni. Just us.

 

 

 

 

       

     

 

 

 Olen siis löytänyt heikkouteni ja päästänyt rakkauden sisään, tehnyt sille tilaa ja opetellut kuuntelemaan sitä.  Meidän ikuinen rakkaudenkaipuumme täyttyy ainoastaa, kun annamme sen tapahtua. 

 

 

Ja minulla on kaikki hyvin. 

 

 

 

 

 

 

 

Rakkaudella Jutta

 

 

 

 

 

 

 

RSS
Facebook
Facebook
Pinterest
Pinterest
Instagram
Snapchat

2 thoughts on “PROSESSI

  1. Rakas Jutta! Oot niin mahtava, vahva ja ihana! Kauniit sanat ja niin voimaannuttuva teksti!! Pus! Voi hyvin siellä Maltan kauniissa maassa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.