Yleinen

Rakkaustuuli

RG7A0470

 

SYDÄN UUVUKSISSA

  °

kuvat Anna Wallendahr   Mekko Marimekko

Suljen silmät. Hengitän. Sisään ja ulos. Hiljaisuus. 

Rakkaus on saapunut luokseni

Olen aina etsinyt rakkautta. Kukapa ei olisi. Olen etsinyt sitä kotonani, koulustani, työpaikaltani. Olen etsinyt sitä tanssisaleista, kahviloista ja metsistä. Olen hiljaa kysynyt rakkaudelta, onko se jo perillä, luonani. En ole kuullut vastausta.

Olen mieltänyt rakkauden parisuhteeksi, kumppanuudeksi. Olen ajatellut sen olevan kahden ihmisen kaunis päämäärä. Ja niinhän se onkin. Tavallaan.

Rakkauden kaipuuni on ollut niin suuri, että olen unohtanut avata silmäni. Olen keskittynyt vain kysymykseen, jonka esitän rakkaudelle. Olen ollut niin keskittynyt kuulemaan, että olen kuullut vain omat ajatukseni. 

Tie rakkauden luo on ollut uuvuttavaa. Olen ollut väsynyt etsimään rakkautta. 

RG7A0466RG7A0514

 

 

°

Meni aikaa kunnes ymmärsin, ettei rakkaus ollutkaan mielikuva, minkä olin luonut itselleni. Mielikuva olikin vain pieni osa koko totuutta rakkaudesta. Oivalsin jotain sellaista, mikä muutti käsitykseni rakkaudesta. Elämästä. 

 

”Olen ollut väsynyt etsimään rakkautta.”

 

Rakkaus on jo luonani. Se on jo luonani. Rakkaus. On. Luonani. 

Ymmärsin asuvani rakkauden katon alla. Se syleilee minua aamuisin ja puhaltaa mieleeni ajatukseni.

Rakkaus koskettaa minua silloinkin, kun kukaan muu ei kosketa. Hennosti se silittää sydämeni uneen ja herättelee sen, kun on taas aika. 

Rakkaus laittaa minut näkemään asioita, joita kukaan muu ei näe. Se saa tuntemaan minut voittamattomaksi heikossakin tilanteessa.

Rakkaus antaa minulle supervoimia, joiden avulla mikään taakka ei olekaan enää painava.

Mikä voima se onkaan?

 

RG7A0462RG7A0538

RG7A0478

 

°

Olemme sokeutuneet rakkaudelle. Meidän on jopa vaikea nähdä sitä, vaikka näemme sen joka puolella. Rakkaus on siellä missä sinä olet. Sen tapa esiintyä on yllättävää.

Mietitään vaikka metsän hiljaisuutta. Se on täynnä rakkautta. Näen sen muodoissa, väreissä, liikkeissä. 

Rakkauden määrä on jotain niin universaalin kokoista, että pieni ihminen näkee siitä vain vilauksen. 

 

”Ymmärsin asuvani rakkauden katon alla. Se syleilee minua aamuisin ja puhaltaa mieleeni ajatukseni.”

 

Rakkaus on pieni lapsi, joka juoksee syliin, halaa tiukasti ja kuiskaa hiljaisella äänellä, ”Rakastan sinua”. 

Rakkaus on katse ohikulkijalta. Kertoo meille sen, minkä jo tiedämme. 

Rakkaus on  taustaäänet, jotka soivat taukoamatta. Emme edes huomaa niitä. 

Rakkaus on valon pilkahdus verhon raosta. Se herättelee sinut unesta.

Rakkaus syleilee meitä taukoamatta. 

RG7A0460RG7A0476

 

 

°

Tästä rakkauden tuulesta olen valtavan kiitollinen joka ainut päivä. Sen näkeminen ja tunteminen jokapäiväisessä elämässä tekee elämästä vielä merkityksellisempää. Enemmän elämisen tuntuista. Arvoista.

Tämä rakkauden tuuli saapuu jokaisen luokse. Odottamattakin. Kaikki eivät sitä huomaa. Useat onneksi. Tuuli jättää silti aina jäljen itsestään, jotta kaikilla olisi mahdollisuus aistia se, kun aika on valmis.

Rakkaus ei katso ikää, ulkonäköä, aikaa tai paikkaa. Se saapuu jokaisen luokse. Se saapuu jokaisen kotiin.

 

”Rakkaus on valon pilkahdus verhon raosta. Se herättelee sinut unesta. ”

 

Rakkaus on vahvin tunne mikä virtaa meissä. Se on myös vaikuttavin asia maan päällä. Suurin siunaus, jonka olemme vastaanottaneet. Ajattelemme sen jopa harvinaiseksi, vaikka tosiasiassa se on rakennettu meihin. 

Jokainen on rakkauden täyttämä jo syntyessään. 

 

RG7A0500

 

 

 

 

”Rakkaus syleilee meitä taukoamatta.”

 

°

Lämpimiä ajatuksia jokaiselle. Valoa pimeisiin iltoihin. Ihanaa jakaa teille ajatuksia. <3 

 

ps. Minun juttuja voi seurata Kukan ja minun yhteisestä podcastisista. Jutellaan siellä ajatuksista ja elämästä ylipäätänsä. #kukkajutta @kukkajutta

 

Jutta

 

 

 

RSS
Facebook
Facebook
Pinterest
Pinterest
Instagram
Snapchat

2 thoughts on “Rakkaustuuli

Vastaa käyttäjälle jutta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.